Aah. Perjantai.
Mahtava fiilis. Koulustä päästiin ja edessä on viikonloppu. Kaksi kokonaista viikonloppua ilman koulua, vaikkei tuo varmaan niin kamalaa ole.
Maanantai on klassinen päivä. Viikon, nimenomaan arkiviikon aloituspäivä. Omalla kohdallani koulu alkaa onneksi vasta kymmeneltä, mutta neljään se sitten kestääkin. Sieltä suoraan partioon. Tunti päivän ohjelman pikaista hiomista plus loppuvalmistelut (mikäli niitä nyt on). Itse partiokerta on viidestä kuuteen, minkä jälkeen jään kololle ystäväni kanssa suunnittelemaan seuraavan kerran. Tuossa menee, meidän saamattomuudellamme, yleensä noin tunti. Ennen kotiin menoa saatan käväistä jossain; kaupassa, kavereiden luona tms. Kotona olen kuitenkin yleensä siinä seitsemän, kahdeksan aikoihin.
Tiistai menee sitten jo vähän helpommin. Yleensä tuossa vaiheessa on vielä vähän sitä viikonloppufiilistä, mutta päivää piristää kuitenkin se, että maanantaista on päästy yli ja viikko on vierähtänyt käyntiin loppujen lopuksi ihan hyvin (?).
Keskiviikkona sitten havahtuu huomaamaan, että arkiviikosta on mennyt jo, yllätys yllätys, puolet. Pitkät koulu-/työpäivät saattavat yleensä latistaa tuota intoa, mutta mitä me pienistä. Pääasia, että seuraava viikonloppu häämöttää taivaanrannassa tuttuna ja turvallisena.
Torstai menee ihan itsestään. Rutiineihin on jo tottunut, eikä arki enää ole niin kamalaa. Paineita, niin koulussa kuin töissäkin (no ihan työstähän se riippuu) on kuitenkni jo ehtinyt kertyä. Kivahan se olisi päästä jo lauantaihin.
Perjantaina havahtuu joskus iltapäivästä siihen, että oho, taas on mennyt yksi viikko. Hui kamala kun se aika menee nopeasti ja sitä rataa. Koulun/työpäivän loppumista ei yleensä malta odottaa, mutta hiukan haikea olo pääsee silti yllättämään. Tiettyjä ihmisiä kun ei yleensä pääse nakemään kuin koulussa, ja viikonloppu pitää vain haaveilla törmäämisestä...
Huh huh.
